Iitu on taas kotona

Keskiviikkona ajeltiin trailerin kanssa kamalassa kaatosateessa Iitua hakemaan. Iitu vaikuttikin oikein tyyneltä ja tyytyväiseltä kun otin sen laitumesta harjattavaksi. Rolle sen sijaan sai kohtauksen kun hänen ainoa tammansa vietiin ja alkoi höristä ja hirnua perään. Voi ressukkaa. Iitu meni taas suoraan koppiin niin kuin aina ja matka kohti kotia alkoi. Matka sujui rauhalliseen tahtiin, koska satoi niin kaatamalla, ettei juuri eteensä nähnyt.

Kotipihassa ajoimme tallin taakse piiloon parkkiin, niin että lähilaitumella olleet pojat eivät nähneet. Kiersin tallin ja näytin kaverit ensin Iitulle. Huvitti kun Simo ja Poju tallustivat omissa ajatuksissaan eteenpäin, eivätkä edes huomanneet Iitua. Siinä vaiheessa kun vein Iitua kohti laidunta alkoi tuttavallinen hörinä Simolta. Kaveri oli niin onnessaan, että oli haljeta riemusta. 

Linssiludet


Simo haisteli heti Iitun tarkkaan, mutta mitään kiljahduksia tai kuopimisia ei tullut kuukauden poissaolon jälkeen. Oli hellyyttävää katsella Simo piti Iitu hyvänä rapsuttelemalla, tuuppimalla ja nuolemalla. Iitu keskittyi lähinnä syömiseen.

Pojua Iitu kuitenkin komensi. Iitu meni korvat luimussa Pojun luo, jolloin Poju alkoi naksuttamaan suullaan alistuen. Kaikki oli kuin ennenkin :) Pojat seurasivat hurmioituneena Iitua ympäri laidunta.

Poju naksuttelee Hurja-Iitulle

Simo haltioissaan Iitusta
Päät yhdessä
Märkiä kaveruksia


Simo pitää Iitua hyvänä ja Iitu syö keppiä


Eilen käytiin ratsastamassa. Menin itse Iitulla ja Marika tuli Simolla. Myös Poju oli mukana. Menin Iitulla ensimmäisenä. Luulisi, että kuukauden laidunloman jälkeen olisi virtaa mutta vielä mitä. Jouduin pyytämään paljon eteen kun Iitu vaan laahusti ja syöminen kiinnosti lähinnä. Pohkeet, vatsa ja reidet on nyt ihan hellänä. 

Iitu meni kyllä hienosti. Menin pohkeenväistöä tien puolelta toiselle, avotaivutusta molemmissa reunoissa ja Iitun selkä pyöristyi upeasti kun istuin tiiviisti ympärillä ja jännitin vatsaa, samalla antaen pieniä merkkejä pohkeilla. Kova työ oli kyllä, mutta hienosti Iitu muisti vanhat opit. Varaan Iitulle ratsuttajan ensi viikolle, josko saataisiin sitä hakeutumaan paremmin muotoon. Ideaalitilanne olisi, että hakeutuisi itse, eikä tarvitsisi pyytämällä pyytää niin paljoa.





Huomasin yhden hauskan jutun harjatessani Iitua. Iitun pyllystä on palaneet kaikki karvat kiihkeän astumisen seurauksena! :'D



Eläinlääkäri tulee ma 25.7 ultraamaan. Jos ei ole tiinehtynyt niin sitten täytyy taas kuskata orin luo. 






Pahoittelut surkeista kuvista. Nappasin niitä kaatosateessa puhelimella niin laatu ei ole mitään priimaa. 

Kommentit

Suositut tekstit