Maanantaimasis ja toivoton tiistai

Ankean sadekelin kunniaksi ei ole juuri muutakaan tekemistä kuin kirjoittaa, siispä kirjoittelen masentavasta maanantaista. Jos en olisi tiennyt eilen, että on maanantai, olisin veikannut perjantai 13. päivää. Mikään ei onnistunut. Aamusta asti harmitti, kiukutti, väsytti, turhautti, ärsytti ja suututti. Työpäivä oli kiireinen ja pinna oli kireällä. Ajattelin, että onneksi iltapäivällä pääsee kunnon maastoon kun hevoset ovat levänneet niin pitkään, että vauhtia löytyy ja on viimeistään nyt pakko päästä purkamaan energiat.

Maiju tuli ratsastamaan Simolla ja itse menin pitkästä aikaa Iitulla. Oltiin menossa soratielle, joten piti laittaa bootsit jalkaan. Kavioita joutui taas jynssäämään sienellä ja harjalla, ennen kuin sai bootsit jalkaan, Pahaksi onneksi juuri kun varustimme hevosia alkoi Hornetti lentää tallin yllä. Siitäkös riemu repesi. Kello oli kolme ja hornetti veteli oikein kunnon vapaapudosta ja mitä lie silmukoita ja meteli oli korvia huumaava. Iitu hermostui kunnolla eikä kuntoon laitosta tullut hetkeen mitään. 5-10 minuuttia se Hornetti siinä päällä pyöri kunnes poistui. Hevoset oli muutenkin aivan karmeita hoitaa. Hyöri ja pyöri ja tuuppi ja olivat täpinöissään.

Puoli neljältä päästiin vihdoin lähtemään ja hyvä, ettei Iitu juossut pihasta pois. Niin paljon virtaa löytyi. Onpa hyvä, että oltiin menossa sinne soratielle, jossa ei kulje autoja ja voi rauhassa päästellä pitkät pätkät neliä. Käännyttiin soratietä kohti ja juuri ennen liittymistä huomattiin, että ei hitto. Tukkirekka! Se samperin tukkirekka on juuri siellä minne piti mennä. No mitäs nyt tehdään? Hevoset käy kierroksilla, on pakko päästä purkamaan energiaa. Pellolle tai liukkaille metsäteille ei ole mitään asiaa. Mentiin sitten tässä meidän tilan ohi menevällä hiekka-autotiellä. Tien pohja on kyllä nyt mukava pehmeä, mutta siinä kun ei voi nelistää autojen takia.

Iitu oli todella tahmea kun kuljettiin kotipihan ohi ja jokaikisen askeleen sai pyytää kun neiti yritti kääntyä takaisin. Näytti meikäläisen raipan viuhtominen varmaan aika rajulta ohikuljoille.. edes raipalla napautus ei saanut mitään reaktiota aikaan. Ja tuo tahmeus johtui ihan vaan siitä, että Iitua ei huvittanut kulkea kodista poispäin. Otettiin siellä sitten ravipätkää ja rauhallista laukkaa. Nojasin laukassa reilusti taakse ja annoin kunnolla ohjaa, koska sitä eteenpäinpyrkimystä ei löytynyt. Kaiken kukkuraksi autoja tuli jatkuvalla syötöllä edestä ja takaa ja pisteenä Ii:n päälle vielä traktori. Kokoajan joutui pysähtelemään ja aina kun päästiin taas vauhtiin tuli uusi auto edestä tai takaa. Siinä alkoi jo epätoivo syödä naista ja turhauduin kun Iitukin teki vielä kaikesta mahdollisimman vaikeaa. Kääntyili ja vääntyili ja jumitti..

 Käytiin kääntymässä tuossa vähän matkan päässä olevan ratsutilan risteyksessä ja otettiin sieltä sitten laukkaa kotia kohti. Siinähän Iitu heräsi ja lähti painelemaan hurjaa kyytiä kiskoen päätä alas ja heitellen pukkeja. Itse kiskoin päätä ylös, ajoin eteenpäin, jonka jälkeen Iitu antoi nätisti kiinni. Simolla ei ollut ihan niin helppoa. Simo painoi kamalasti ohjille ja Maiju ei päästänyt Simoa vauhtiin, koska kaveri olisi lähtenyt neliin kuin tykinkuula konsanaan. Koska Simo ei päässyt etenemään, protestoi se pukittamalla ja nuo ei olleet mitään pieniä ilopukkeja. Perä lensi ihan kunnolla tarkoituksenaan karistaa painolasti ja päästä painelemään täysillä kotiin. Maiju sai kuitenkin Simon sitten minun ja Iitun lähellä kiinni. Otettiin vielä uusi ravipätkän asutuksen jälkeen ja Iitu nosti rauhallisen, mutta innokkaan laukan. Iitu olisi painellut vaikka kotiin saakka, mutta aloin ottamaan kiinni ja juuri kun oltiin laskemassa käyntiin kuului takaa kiljaisu ja Iitu loikkasi eteenpäin. Käännyin katsomaan ja näin Maijun ja Simon pysähtyneenä. Simo oli heittänyt niin valtavaa pukkia, että Maiju oli lentänyt kaulalle istumaan, jolloin Simo oli onneksi pysähtynyt ja piti päänsä ylhäällä, koska muuten olisi tippunut kyydistä. Otsalamppukin oli lentänyt tuossa rytinässä jorpakkoon. Ravailtiin sitten Simo edellä kotio asti, josko osaisi käyttäytyä. Edellä ja ravissa Simo meni ihan ok, vaikka jatkuvasti sai pidättää.

Nämä on näitä syksyn varjopuolia, että kun et pysty säännölllisesti liikuttamaan, on meno aika hazardia.

Tänään ajattelin irtoliikuttaa Simoa pellolla. Pelto on niin mutainen, että irtojuoksutukseksi ei voi kutsua, vaan annoin Simon määrätä tahdin. Simolla on tunnetusti viisi askellajia; käynti, ravi, laukka, neli ja pukki. Viimeisimpänä mainittua pitikin tämä päivä sisällään pääosin. En yhtään ihmettele, että on kaamea ratsastaa kun harrastaa samaa myös irtona. Simon kanssa oli kyllä tosi hauskaa tänään. Simo on niin kiltti, että se tulee luokse kun kutsun sitä ja seurailee minua kiltisti. Simo tulee myös halimaan ja nauttii huomiosta. Pääasia, että Simon kanssa puuhastelee jotain niin sillä tuntuu olevan kivaa.



Yhden huolestuttavan asian huomasin. Simo kompuroi ja paljon. Ihan tasasella maalla Simo kompuroi etusellaan, ei ikäänkuin nosta jalkojaan tarpeeksi. Kompuroi ihan käynnissä. Mikähän sillä on? Johtuuko siitä, että kaviot vuoltiin toissapäivänä? En muutakaan keksi. Simo ei ole arkonut vuoltuja kavioita lainkaan, kompuroi vain.


Kuvasta huomaa Simon sateessa lässähtäneen harjan. Harja on oikeasti lyhyt ja silti kaatuu, on pakko leikellä se siiliksi kohta.


Tämä kuva Simosta kyllä sulattaa sydämmeni <3

Kaverukset heinälaatikolla



Kommentit

Suositut tekstit