Ensimmäinen lenkki uudessa kodissa

13.08. Eilen käytiin Simon kanssa ensimmäinen lenkki uudessa kodissa. Lenkkiä ei oltu pituudella pilattu, vain vajaat 5 km, mutta vauhtia löytyi. Vauhdilla en tarkoita nyt että painelimme neliä koko matkan. Vaan ravailtiin ja laukattiin edeten tasaisesti eteenpäin. Muutama auto ohitti, mutta Simohan ei autoista välitä. Hieman sitä kyllä jännitti, mitä tulee seuraavan mutkan takaa. Postilaatikoita piti vähän kytätä ja samoin toisten pihoihin, jos ihmisiä oli pihatöissä. Vastaan tuli yksi ratsukkokin ja Simo oikein liioitellusti seisahtui kun huomasin ruunikon  puoliverisen/lämppärin lähestyvän. Ohi mentiin nätisti eikä kumpikaan hevosista ollut minään. Sitten seuraavan mutkan takaa tulikin ratsutila näkyville. Ratsutilan kentällä oli paljon ratsastajia treenaamassa, olisikohan ollut tunti menossa. Simo kyttäsi muita, pysähtyi kohdalla ja pärskähti kovaan ääneen. Sitten jatkettiin matkaa. Ratsutilan jälkeen käännyimme purutetulle ratsastuspolulle. Joka oli melkoisen pehmeässä  kunnossa. Simo sai oikein haastetta etenemiseen ja kun nostettiin laukka, meinattiin mennä molemmat ympäri kun pohja upotti sen verran. Sitten ravailtiin se muutaman sadan metrin pätkä purutetun osuuden loppuun ja palattiin takaisin tielle kotiinpäin. Lenkki sujui hienosti ja Simo kengitettiinkin juuri ennen lenkkiä niin testattiin uudet monot samalla. Vaikutti että Simon oli hetken hankala kävellä kengillä tiellä, kun se on ollut kengättä melkein koko kesän ja ollaan käytetty vain tossuja jaloissa. Iitukin oli nätisti yksin tarhassa sen puolituntisen kun olimme lenkillä. Simo vaikutti oikein tyytyväiseltä kun pääsi pois pihasta. Simon kavion laatu on parantunut huimasti! Kesällä pesin Simon kaviot vedellä melkein joka päivä ja laitoin päälle kaviorasvaa, jotta pysyivät kosteina. Nyt syötän jatkuvasti biotiinia molemmille.






Iitu on käyttäytynyt oikein mallikkaasti. Vähän jännitti kun kengittäjä vuoli Iitun kaviot, mutta hyvinhän sekin sujui. Iitua vähän jännitti seistä kolmella jalalla niin pitkään, mutta antoi kuitenkin kaikki jalat nätisti kepin nokkaan raspattavaksi. Iitua on myös mukava taluttaa kun se kulkee nätisti vierellä, eikä yritä rynniä edelle niin kuin Simo tekee, eikä Iitu mene puskasta puskaan. Simoa saa aina olla nykimässä narusta kun se yrittää kiilata ohi. Hassua, että Simo on maasta käsin aina puskemassa ohi, mutta kun olen ratsailla niin se tottelee ja menee sellaisiinkin paikkoihin, mihin ei haluaisi.


Iitua pitäisi alkaa ohjasajamaan, kunhan tilaamani silakompletti ohjineen saapuu. Tein muuten uskomattoman hyvän löydön! Löysin Kodin Terrasta Finntackin nahkaiset silavaljaat tarjouskorista 100 eurolla! (sisälsi silat, nahkaisen tekkelin, kumisen vatsavyön, häntäremmin) FinnTackin nahkavarusteet ovat aina todella kalliita. Samalla ostin nahkaisen rintaremmin -50%, eli 15 eurolla. Kunhan Hevarilta tilaamani tuotteet saapuvat postista, on meillä sitten kahdet silavaljaat. Toiset ajo-ohjat pitäisi vielä löytää.






Kommentit

Suositut tekstit